KAUPPAKESKUS ITIKSELLE MYÖNNETTY ENSIMMÄISENÄ SUOMESSA SERTIFIKAATTI KORONAVIRUSTA VASTAAN TEHDYISTÄ SUOJATOIMISTA

Uutiset Päivitetty 10.1.2024

Kansainvälinen, kauppakeskusten turvallisuutta kehittävä SAFE Shopping Centers on myöntänyt 12. kesäkuuta Kauppakeskus Itikselle sertifikaatin koronaviruksen torjumisen eteen tehdystä työstä. Sertifikaatti on tunnustus kauppakeskuksen vastuullisesta toiminnasta ja kansainvälisesti tunnustettujen, parhaiden käytäntöjen noudattamisesta.

Kauppakeskus Itiksen tekemä työ koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi on saanut kansainvälistä tunnustusta. Itikselle myönnettiin ensimmäisenä kauppakeskuksena Suomessa sertifikaatti suojautumistoimista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Sertifikaatti on Suomessa ensimmäinen laatuaan ja sen tavoitteena on varmistaa turvallinen toimintaympäristö niin asiakkaille kuin kauppakeskuksessa työskenteleville.

– Kävijöidemme sekä työntekijöidemme turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää, erityisesti nyt asiakasmäärien kasvaessa. Olemme panostaneet mittaviin hygienia- ja turvallisuustoimintoihin kauppakeskuksessa, joten oli hienoa saada tekemistämme toimenpiteistä ensimmäisenä Suomessa alalla arvostettu sertifikaatti, kertoo Itiksen kauppakeskusjohtaja Christoffer Jansén.

Suojautumissertifikaatin myöntäminen edellyttää kauppakeskuksen toiminnan arviointia usealta kantilta. Sertifiointiprosessissa mitattiin kauppakeskus Itiksen toimintaa ja erilaisia suojautumistoimia, kuten kriisinhallintaa, siivousrutiineja ja viranomaismääräysten noudattamista. Auditointiin kuului myös riskiarviointi, työturvallisuusprosesseihin perehtyminen, suojavarusteiden saatavuuden varmistaminen sekä turvallisuustoimenpiteistä tiedottaminen että tarvittavista turvaväleistä muistuttaminen. Ennakoivaa toimintaa arvioi kansainvälinen riskityöryhmä.

– Mietimme jatkuvasti tapoja, joilla kehittää kauppakeskuksen toimintaa. Viimeisen kolmen vuoden ajan olemme saaneet Safe Retail Destination -sertifikaatin, jonka myöntäjänä on myös SAFE Shopping Centres. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa halusimme laajentaa auditoinnin koskemaan myös koronan vuoksi tehtyjä turvallisuus- ja hygieniatoimenpiteitä, Jansén summaa.

Lisätietoja:
Christoffer Jansén, Head of Center Management, CC Real GmbH
+358406475617, c.jansen@cc-real.com

Erik Engstrand, CEO, SAFE ShoppingCenters, +46707203001, erik@safeshoppingcenters.com

Kauppakeskus Itiksessä asioi vuosittain yli 17 miljoonaa asiakasta, joita palvelee yli 120 myymälää, yli 40 kahvilaa ja ravintolaa sekä kymmeniä kaupallisia ja julkisia palveluita. Itiksessä sijaitsee myös Suomen ainoa IMAX®-elokuvateatteri Finnkino Itis. Kauppakeskus Itiksen omistavat ja sitä operoivat Morgan Stanley Real Estate Investing ja CC Real. www.itis.fi

Haulla "{{ searchterm }}" ei löytynyt tuloksia.

Tarkista hakusi kirjoitusmuoto tai kokeile toista hakutermiä.