Jyskin city-myymälän avajaiset vetivät väkeä jonoksi asti

Jysk avajaiset Kauppakeskus Itis
Tanskalainen kodintuoteketju JYSK avasi uudella citykonseptilla toimivan liikkeen Itikseen elokuun 23. päivä. Kompakti, noin 500 neliön liike on erityisesti kauppakeskukseen suunniteltu ja palvelee myös niitä asiakkaita, jotka eivät liiku omalla autolla. JYSKin avaus edustaa Itiksen liikkeiden ja palveluiden laajempaa, syksyllä tapahtuvaa uudistusta.

‒ Uudella citykonseptilla toimiva JYSKin liike täydentää upeasti meidän sisustusliikevalikoimaamme, mutta samalla se edustaa laajemmin Itiksen liikkeiden uudistusta. Meillä halutaan tehdä entistä monipuolisemmin ostoksia ja toisaalta viihtyä koko perheen voimin uusien palveluiden, kuten marraskuun 30. päivä avautuvan elokuvateatterin parissa, toteaa Itiksen Head of Leasing Anne Simonen.

‒ Syksyn avauksissa on mielenkiintoista havaita, että niin liikkeet kuin ravintolatkin ovat kehittäneet erityisiä kauppakeskuskonsepteja, joissa on panostettu juuri asioinnin helppouteen, joustavuuteen ja viihtyvyyteen. JYSKin citykonseptin lisäksi esimerkiksi Vapiano avaa myöhemmin syksyllä kauppakeskuskonseptilla toimivan kaksikerroksisen ravintolansa elokuvateatterimme lähelle, jatkaa Simonen.

Inspiroiva sisustus lähelle urbaaneja asiakkaita

Itiksen JYSKin avaus edustaa yrityksen kehittämää uutta konseptia ja liiketoimintamallia, joka on osa JYSKin koko myymäläverkoston uudistumista. Nimensä mukaisesti citykonseptilla palvellaan kaupunkilaisia heidän suosimissaan ostospaikoissa, kuten kauppakeskuksissa. Liikkeessä on panostettu inspiroivaan ja selkeään tuotteiden esillepanoon.

– Itiksen liike avautuu citykonseptin Suomeen rantautumisen ensimmäisessä aallossa. Se on erityisesti kauppakeskuksiin suunniteltu, hieman tavallista kompaktimpi myymälä. Haluamme tulla lähelle asiakkaita ja tarjota palvelua myös niille, jotka käyttävät pääsääntöisesti julkisia kulkuneuvoja tai joilla ei ole omaa autoa, kuvaa maajohtaja Ville Velin JYSK Finlandilta uudella konseptilla toimivaa liikettä.

Itiksen myymälän avaus sujui vilkkaissa merkeissä. Arviolta toista sataa asiakasta odotti myymälän ulkopuolella jo ennen virallista avausaikaa klo 9 ja liike on ollut täynnä koko päivän. Itiksen Anne Simonen on iloinen avajaishumusta.

‒ Innostunut vastaanotto osoittaa, että kauppakeskus on erinomainen liiketoimintaympäristö ja kauppakeskuskonsepteihin kannattaa panostaa.

 

Lisätietoja:

Kauppakeskus Itis, Head of Leasing, Anne Simonen, puh. 040 822 3859,

anne.simonen@wereldhave.com

Jysk Finland, maajohtaja Ville Velin, vve@jysk.com, puh. 0400 579587

 

Kauppakeskus Itis

Suomen suurimpiin kauppakeskuksiin kuuluvassa Itiksessä on yli 120 myymälää, yli 50 palvelua ja kymmeniä ravintoloita sekä kahviloita. Loppuvuodesta 2018 Itiksen tarjonta täydentyy Finnkinon 9-salin elokuvateatterilla sekä uudella ravintola-alueella. Itiksessä asioi vuosittain lähes 18 miljoonaa asiakasta. Kauppakeskus Itiksen omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V. www.itis.fi

JYSK

JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 500 myymälää ja 21 000 työntekijää 50 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa ja Itävallassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaja on tanskalainen liikemies Lars Larsen, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 4,02 miljardia EUR. JYSKin liikevaihto on 3,36 miljardia EUR.